KISAT 2016

Klassisen penkin SM-kisat 3.-4.12.2016 Pietarsaari

Lähdimme yhdessä Timpan ja Pelen kanssa kohti Pietarsaaren SM-kisoja Lauantaina 3.12. Oma sarjani nosti vasta sunnuntai-iltapäivällä. Noin 7 tunnin autossa istumisen jälkeen saavuimme hotellille, josta suoraan syömään ja suht aikaisin nukkumaan. Sainkin nukutuksi varsin hyvin. Itse kisapäivänä en jännittänyt juuri lainkaan, liekö se sitten hyvä vai huono asia, en tiedä.

Ennakkoasetelmat varsin kovatasoiseen kisaan olivat selvät itselleni. Mikäli pystyisin nostamaan suht hyvin voisin sijoittua mahdollisesti kahdeksan parhaan joukkoon. Lämmittely meni suhteellisen tahmeasti ja totesinkin Pelelle, että: "tuntuu hieman ruosteiselta." 

Aloituspainoksi olin määrännyt 150kg, joka oli itselleni käytännössä varma rauta ja vielä jonkinmoinen lämmittelypaino. Rauta nousikin ylös mielestäni helposti ja tuntuma seuraavaa nostoa ajatellen oli hyvä. Olinkin ekan noston jälkeen varma, että toinen nosto 160kg tulisi ylös. 

Toinen nosto jäi kuitenkin "kiikkumaan" juuri hankalaan ja ratkaisevaan kohtaan puoliväliin ja tuloksena hylätty. Viimeiseen nostoon sama  rauta ja koitin hakea vähän "rähinää" nostoon ja sainkin mielestäni ehkä hieman paremman yrityksen aikaiseksi, mutta painot ei nousseet kuitenkaan ylös. Näin ollen tulokseksi jäi varsin vaatimaton aloitus paino 150kg ja sijoitus

jäännössija eli 10. Alkuasetelma piti suht hyvin paikkansa, nimittäin tuloksella 157,5kg olisin ollut 9. ja 162,5kg sijoitus olisi ollut 8. Painot on kuitenkin nostettava hyväksytysti ylös ja tällä kertaa ei parempaan rahkeet riittäneet. Mikäli kisasta jotain positiivista haluaa hakea niin minimitavoite saada tulos ja sitä kautta myös sijoitus täyttyi. Kyseessä oli tiettävästi myös nuoren seuramme

ensiesiintyminen avoimen luokan SM-kisoissa joten sekin lämmittää (ehkä) hiukan mieltä. 

Takaisin ajettiinkin sitten varsinkin alkumatka todella huonossa kelissä ja kovassa lumisateessa kaikkiaan jälleen reilut 7 tuntia. Iso kiitos huoltojoukoille eli: Pele ja Timppa, kiitos matkaseurasta ja huoltamisesta ja Timpalle hatunnosto siitä, että jaksoit ajaa koko matkan


-Vesa
 

 

Viime keväänä E-IT:hen liittyessäni hahmoteltiin alustavasti, että ensimmäiset kisani voisivat olla tänä syksyllä. Päätös Kontulan penkkipunnerruskisoihin osallistumisesta tuli kuitenkin useasta syystä tehtyä vasta hyvin lyhyellä varoitusajalla, joten kovin suunnitelmalliselle kisavalmistautumiselle ei tällä kertaa jäänyt aikaa. Ensimmäiset nostot merkeistä tein vasta 1,5 viikkoa ennen kisoja.

Tavoitteenani oli saada käytyä ensimmäiset kisat, saavutettua hyväksytty tulos ja hankittua kisainnostus. Ja nämähän toteutuivat: kaksi nostoa kolmesta onnistui hyväksytysti ja tuloksena oli 65 kg. Tulos oli omaan tulostasoon nähden ok ja siihen jäi sopivasti parannusvaraa seuraavia kisoja ajatellen. Se oli varsin vapauttava tunne, kun ensimmäinen nostoni hyväksyttiin puhtaasti. Sain siitä kaipaamani varmuuden, että oma tekniikkani on kisakelpoinen.Hermoilin ennen kisoja omasta painostani, varusteista, tekniikasta, lämmittelyistä, aikataulusta, viimeistelytreeneistä, eväistä – oikeastaan kaikesta muusta mahdollisesta paitsi itse suorituksesta. Kisatilanteessa en jännittänyt ja tein suoritukseni rauhallisen keskittyneenä. Osasin odottaa tätä, sillä minulla on kilpailukokemusta muista urheilulajeista.Oma painoni oli ennen kisoja hieman plussan puolella ja paino pääsi lopulta putoamaan hieman liian alhaiseksi. Olisin saanut hyvinkin painaa reilun kilon enemmän kisapaikalla. Tästä toivon mukaan opin jotain, jotta energiataso on jatkossa kisatilanteessa mahdollisimman hyvä.Kaiken kaikkiaan tunnelma kisapaikalla oli mainio: meillä oli iso porukka paikalla kisaamassa, huoltamassa, tukemassa, kuvaamassa ja kannustamassa. Isot kiitokset kaikille paikalla olleille avusta ja tuesta!

Lopuksi erityiskiitokset Pelelle valmennuksesta ja rohkaisusta sekä kaikille muille korvaamattomasta treeniavusta salilla.

 

Innolla seuraavia kisoja ja isompia rautoja odottaen,

 

 

 

Lähtökohtana kisaan oli alunperinkin osallistuminen ja pääseminen takaisin kilpailemisenmaailmaan. Kesäkausi meni henk.koht.syistä satunnaiseen harjoitteluun ilman päämääräämutta elokuun puolivälissä alkoivat voimatreenit kisakautta kohti-panostusta erityisesti

yläselän voimaan. Viikkoa ennen kisapäivää otettu helppo raakanosto 147,5 kilosta ja merkkinostona otettu137,5kg tiesivät sitä että ennätyskunto oli varmasti päällä. Kisapaino olikin sitten suurin murhe. Painoni kotivaa’alla kisa-aamuna oli 92kg ja laskin sen varaan että se tulee riittämään..aika tarkkaan sitten painoin 91.8kg vaa’alla. Se vaati kuitenkin hyvin kevyen aamiaisen ja söi suoritusta.

 

Kisassa ensimmäinen nosto oli helppo 127,5kg. Se ei painanut käsillä mitään ja suurin juttu olikin kuunnella merkit ja rauhoittua. Toiseen nostoon enkkaraudat 132,5kg ja sama juttu: kuin tyhjää. Kolmanteen ladattiin ”herran haltuun”-painot enkä tiennyt mitä nostin. Valitettavasti

hätäilin liikaa rinnallelaskussa ja 140kg lähti kieroon jääden välille.

 

Tyytyväinen kisaan-en tulokseen. Paljon jäi varaa kiristää ruuvia mutta seuraavaksi nostan sitten paidalla ja se on eri juttu.

 

 

Kisat jälleen käyty. Nämä onnistuivat paremmin kuin SM/MM- kisat jotka menivät ihan täysin penkin alle.26.11.2016 käydyt penkkikisat meni suunitelmien mukaan miten oltiin valmentajani (Petteri Laurikainen) kanssa sovittu.Lämmittely sujui hyvin, paitsi tankkaus - siinä pienen virheen tein.Itse kisaan lähdettiin varmalla raudalla; 100kg:a lastattiin tankoon jonka otin raakana,että tulos olisi varma. Toiseen lastattiin 170kg:a joka tuli helposti ylös. Kolmanteen lastattiin 180kg:a joka myös vaivattomasti nousi ylös.Itse kisasta jäi hyvä mieli.Haluan lopuksi kiittää isosti mun valmentajaani (Petteri Laurikainen) ja huoltajaani (Mari Linnamäki) - ISO KIITOS!!!Kiitos myös Tomille,Villelle ja Vesalle kannustuksesta ja avustuksesta.

 

 

Kisa - aamuna oli rento ja vapautunut olo. Parasta tietty oli se, että hyvät treenikaverit olivat mukana kisaamassa, huoltamassa ja kan- nustamassa. Kiitos siitä kaikille. Ensimmäinen nosto jännitti, koska tangossa oli oma kisaennätys, 142,5 kg. Jännitys laukesi onnistuneeseen nostoon. Toinen nosto oli 145 kg joka myös onnistui. Hyvä olo täytti mielen. Kolmas nosto 150 kg jäi hätäilyn ja hyvänolon tunteen vuoksi odottamaan onnistumistaan. 

ISO Kiitos vielä kerran Ville, Tomppa, Pele, Timppa, Ari, Vesa, Riikka, Mari ja Seppo.

 

 

 

15.10.2016 PV-81:n klassinen voimanosto Pori

Kun saavuttiin Poriin päivää ennen kisoja, oli jo havaittavissa pientä jännitystä – olihan ensimmäiset kisat edessä. Sain hyvin yöllä unta ja aamupalakin maistui, sitten koittikin jo aika siirtyä kisapaikalle. Odottelin punnitusta ja kädet hikosivat. Paino oli 89,3kg. Lämmittely sujui ja siitä oli hyvä lähteä kisaan.

Kyykyssä nousi 150kg ja 160kg hyvin, vaikka jännitti todella paljon. Viimeiseen lastattiin 172,5kg – sitä sai vääntää jo tosissaan mutta rauta nousi kuin nousikin lopulta ylös. Penkkikin kulki, tosin 120kg jäi rinnalle. Maastaveto sujui mallikkaasti ja nostot tuntuivat hyviltä.

Sain ensimmäisestä kisastani tuloksen – tästä on hyvä jatkaa! Iso kiitos Villelle valmennuksesta  sekä kiitokset huollosta ja kannustuksesta Ville, Noora, Ripa ja koko E-IT:n porukka!


-Tomi
 

4.6.2016 TEAM365:n klassinen voimanosto- ja penkkikisa, Malmi

Seuralta oli mukana kaksi kisaajaa, Mari Reijonen voimanostossa ja Petteri Laurikainen penkissä.

Päätavoite oli, että Mari rikkoo SM-tulosrajan. Sen hän myös hienosti teki. Samalla syntyi henkilökohtaiset ennätykset joka lajiin sekä tietysti yhteistulokseen. Onnea Mari!

 

Seuran puheenjohtajana haluan jälleen kiittää paikalle saapuneita seuran jäseniä. Saamme jatkuvasti kiitoksia niin kisoja järjestäviltä seuroilta kuin kanssakilpailijoilta HYVÄSTÄ YHTEISHENGESTÄ joka E-IT:ssä vallitsee. Jatketaan samaan tapaan.. KIITOS.

 

MARI REIJONEN Voimanosto sarja N72kg sijoitus 1.

Kisojen ensisijainen tavoite oli tehdä tulosraja joulukuun SM-kisoihin. Painoa oli ennen kisaa jonkun verran pudotettavana. Kisavaaka näytti 70.7 kiloa, joten sitä putosi vähän liikaakin.

Kyykyssä 102,5 ja 107,5 nousivat tasaisen varmasti, mutta 112,5 kilon kanssa oli jo enemmän tekemistä. Sekin nousi kuitenkin ylös. Penkissä viimeinen nosto 52,5 kiloa nousi rinnasta vain muutaman sentin ja penkin tulokseksi jäi 50 kiloa. Tein omat ennätykset sekä kyykyssä että penkissä.

Maastavedossa aloitettiin varmalla painolla (105kg) ja vastustaja laittoi 120 kiloa. Heti ensimmäisen noston jälkeen olin 15 kiloa hänestä jäljessä. Tulosrajaan vaadittiin vain 107,5 kilon onnistunut nosto, joten toisen noston onnistunut 110 kiloa takasi pääsyn Sotkamoon. Pelen piti lähteä viimeisen noston aikaan punnitukseen itsellään alkaviin kisoihin ja viimeiseen nostoon laitettiin 120 kiloa, kun veljeni (ja niin ikään E-IT:n nostaja) Markus tuurasi huoltajana. Kun kilpakumppani epäonnistui omassa yrityksessään, päätti Markus taktikoida ja painoa korotettiin 122,5 kiloon, jolla olisi vielä mahdollisuus voittoon. Tiukan tsemppauksen saattelemana se nousi maasta kevyesti ja kun ykköspaikkaa pitänyt epäonnistui omassa nostossaan toistamiseen, jäi tulosrajan lisäksi taskuun myös sarjavoitto. Yhteistulokseksi tuli 285 kiloa. 8/9 onnistunutta nostoa, kaikki puhtaasti kolmella valkoisella valolla.

Kisat olivat ainutlaatuiset ja ikimuistoiset. Pelen valmennuksessa tulokset lähtivät keväästä alkaen lyhyessä ajassa hyvään nousuun ja huolto kisoissa oli erinomaista. E-IT:n porukkaa oli paikalla sankoin joukoin ja sydämellinen kiitos heille kaikille. Viimeinen nosto olisi jäänyt maahan ilman teidän kannustusta. KIITOS!

 

PETTERI LAURIKAINEN Penkki sarja M40 93kg sijoitus 1.

Tulipahan nyt kokeiltua RAW-kisa. Läksin nostamaan lähinnä treenimielessä. Kolme onnistunutta nostoa mutta eipä tommoisilla 150kg raudoilla pitkälle pötkitä. Sen verran hauskaa oli, että laitetaan tavoitteeksi

nyt vaikkapa 170kg. Eli näette mut jatkossa myös RAW-kisoissa. Kiitti Timo ja Seppo kun tulitte jeesaamaan ”lämmittelyssä”.

 

HPV:n järjestämä klassinen penkkipunnerruskisa, jossa mukana oli kolme E-IT:n nostajaa. Kisa sujui  kaikilta mallikkaasti. Vesa Ohvo rikkoi 105kg sarjan SM-tulosrajan.

 

Nostajien mietteitä itse kisasta:

 

VESA OHVO sarja 105kg sijoitus 2.

Kontulan kisa oli omalta osaltani ensimmäinen laatuaan ja  jännityskin sen mukainen. Jännityksestä päästiin kuitenkin heti eroon, kun pääsi painoihin käsiksi ja lämmitelemään. Itse kilpailu oli hieno kokemus.  Kisaan valmistautuminen ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, tulin nimittäin kipeäksi viikkoa ennen kisoja. Itse kilpailuun sairastelu ei kuitenkaan vaikuttanut (ihme kyllä), vaan jo lämmittelyssä tuntui, että tänään rauta voisi liikkua. Minimitavoitteenani minulla oli saada tulos, ja jos kaikki menisi aivan nappiin, niin nostaa sarjani SM- kisaraja. Painot pelattiin siis hieman varman päälle ja kaikki meni suunnitelmien mukaan. SM- kisarajan 157,5kg nostin viimeisellä nostollani hyväksytysti. Tästä on hyvä jatkaa ja joulukuussa sitten kohti Pietar-saaren SM-kisoja. Kiitokset Marille ja Timpalle huoltohommista ja kaikille paikalla olleille kannustuksesta.

 

ARI UKSKOSKI sarja 93kg sijoitus 2.

Lähtötilanne syksyllä oli surkuhupaisa fyysisesti  mutta sieltä päädyttiin ihan ok kuntoon treenaamalla (lähinnä säännöllisesti ja tarpeeksi). Huonoja puolia oli viime hetkillä iskenyt raju allergiaputki koivujen takia. Muutoin sitten perinteisesti kolme päivää lepoa ennen nostoja lähinnä saunoen ja syömällä.Todettakoon, että kotivaaka näyttää 1 kilon liian vähän viralliseen kisavaakaan nähden ja totta vie säpsähdin kun "syöntivaraa" ei sitten ollut lainkaan ennen punnitusta. Nälkä oli melkoinen ja palelsi punnitusta ennen...ja kas: painokin sitte jysähti 91,3 kiloon, mikä on alin mitattu lukema elämäni viimeisen 28 vuoden aikana. Kyllähän se pitkästä aikaa jännitti mutta onneksi oli kavereita tukena. Eka nosto täysin varman päälle. Toinen nosto hajosi jo alussa ihmeelliseen asentovikaan ja jäi alas kun meni väärään kulmaan. Kolmannella sama rauta väkisin runttaamalla, kun pronssille kirinyt heppu yritti pistää kampoihin.

 

RANE OVASKA sarja 83kg sijoitus 2.

Penkkipunnerruskisat Kontulan kuuluisassa pommarissa oli mulle tämän kevään päätös. Lähdin vain ja ainoastaan parantamaan surkeaa ennätystäni. Jännää toi painon kohdilleen saaminen. Maanantaina +1,7kg ja kisapäivänä -1,7kg. Tämä kaikki heittely aivan normi syönnillä ilman mitään kevennyksiä. Itse kisa meni suunnilleen niin kuin olin ajatellut. Ekalla nostolla varma tulos ( 100kg ). Toisella uusi enkka 115kg. Kolmannen 117,5kg oli tällä kertaa liikaa. Oli mukava kisata, koska mukana oli muitakin omia äijiä kisaamassa, Vesa ja Ari. Suurkiitos Timpalle huoltamisesta kuten Riikalle ja Reiskalle. Katsomon kannustamisesta/tuesta kiitokset Ville, Noora, Jape, Riina ja Roni

 

 

19.3.2016 Masters klassisen voimanoston SM-kilpailut, Äänekoski

Raimo Ovaskan ensimmäiset IPF kisat, samalla hän oli myös seuran ensimmäinen klassisen voimanoston kisaaja. Puntari näytti 80.51kg eli paino pääsi hiukan  liian alas. Kisa alkoi vasta kello 18:30 ja kesti  lähemmäksi klo 23:00 joka oli kyllä nostajille turhan myöhäinen aika. Huollosta vastasivat Pele ja Timo. Itse kisa sujui Ranelta mallikkaasti. Seitsämän onnistunutta nostoa ja SM-kisan 4. sija. Pronssi jäi vain 10kg päähän. Ranen mietteitä kisasta:

 

Klassisen voimanoston SM-kisat Äänekoskella olivat mahtava kokemus. Ennen kisoja kun haettiin aloituspainoja kyykkyyn,niin tekniikka hajosi ihan totaalisesti. Pettymyksen  jälkeen pari huilipäivää, homma uusiksi ja kas taas aurinko paistoi. Kisapaikalla vaaka näytti 80.51 eli hiukan alipainoinen olin. Ynnä että eräs ( lue Pele ) väitti jotta olen kalpea sekä hiljainen. Kisassa kyykky kulki hyvin ja kyllä olisi tullut enemmänkin kuin tuo 160 kiloa. Penkki alkoi hyvin, tokassa nostossa alkoi vaikeudet ja kolmannella nostolla vähän parempi potku tuloksena 112,5 kiloa. Veto taas oli hyvää rähinää ja tekemistä ja olinkin siinä ryhmän paras tehden toisella nostolla uuden enkan 217,5 kiloa. Pronssikin oli aika liki ,mutta nyt ei ollut sen aika. Suurkiitos huoltamisesta ja tsemppauksesta Pele ja Timppa, Riinalle tukemisesta sekä hirmuisesta kannustuksesta. Kiitos myös Marille kun tulit kannustamaan. Tästä jatketaan kohti uusia koettelemuksia.


-Pele
 

7.2.2016 Penkkipunnerruksen SM-kilpailut, Ylitornio

Seura edustettuna ensimmäisen kerran SM-kisoissa. Mukana Timo Rukkila, Petteri Laurikainen ja Risto Hirvonen. Huoltajina toimivat Mika Vanonen ja Raimo Ovaska. Matkaan lähdettiin perjantai-iltana ja ”kulkuvälineenä” juna. Ylitornioon saavuimme aamulla reilun 12 tunnin matkustamisen jälkeen. Matkalaukut hotellille ja huoltohommiin kisapaikalle, jossa vierähtikin viitisen tuntia. Lauantai-ilta kului toisilla syöden, toisilla painoa tiputtaen. Kaikilla oli punnitus sunnuntai-aamuna ja jokainen oli valmis tulevaan kisaan. Kolme nostajaa ja kotiin tuomisina kulta ja pronssi. Voidaan olla seurana tyytyväisiä.  Tämän kisamatkan tärkein anti sijoituksien lisäksi on taktikointi, joka petti pahasti Timon kohdalla. Tulevissa kisoissa meistä jokaisen, niin nostajien kuin huoltajien, on syytä olla tarkempia. Suuri kiitos Aavasaksan kisalle joka oli järjestänyt hyvin toimivat kisat. Alla nostajien mietteitä omista nostoista:

 

Petteri Laurikainen... sarja M40 93kg sijoitus 1.

Taas kerran valmistautumista varjosti joulu sekä tammikuussa podetut kovat flunssat. Vasemman käden kämmen oli myös ajoittain niin kipeä, että pystyin vain kannattelemaan tankoa treeneissä. Sitten se yleisin ongelma omalla kohdalla, PAINO!!! Se pääsi jälleen kerran tippumaan liian alas. Kisapaino oli varmasti vähemmän kuin 91,51kg. Aloituspainoksi ilmoitin 240kg mutta koska viimeinen lämmityspaino kakkosen lankulle tuli niin helposti alas, tiputin aloituksen 235 kiloon.Aloitus 235kg, aika nappi suoritus. Nätisti rintaan ja hyvin ylös.Toinen nosto 240kg; Rinnalla tanko eli ja asento hajosi hieman. Nosto pysähtyi kuolleeseen pisteeseen. Kolmas nosto 240kg; Sanoin huoltajille vähän ennen nostoa, ettei paita ole ihan kohdillaan. Mike kysyi, että vedetäänkö paita uudelleen johon vastasin kieltävästi, tällä nostetaan. Tanko tuli rinnalle ja lähti nousuun hyvin. Nosto katkesi kuitenkin ennen loppuojennusta. Olisi pitänyt virittää paita uudelleen.Tulos ei tyydytä minua, mutta sitä tärkeimpää on se, että voitin Suomen mestaruuden epäonnisen ja surkean viime vuoden jälkeen. Kiitos Mike ja Rane huoltamisesta, Mari jaksamisesta ja zempeistä  sekä Ville ajastasi ja neuvoista. Suuri kiitos myös  hyvälle ystävälleni  JoPuPo:n Harri Niemiselle joka hoiti taktikoinnin  Nyt kohti penkin MM- ja EM-kisoja.

Kunnioitan tällä mestaruudella rakkaan mummini Helvi Ropposen 19.6.1925 – 30.1.2016 muistoa.

Risto Hirvonen... sarja M50 83kg sijoitus 3.

SM - penkkikisa Ylitorniossa oli hieno kokemus. Itse kisa oli mielestänin odotettua helpompi kokemus. Odotin enemmän jännitystä ja kisafiilistä. Tavoitteeni oli saada kolme onnistunutta nostoa ensimmäisessä kisassani ja se tavoite täyttyi hienosti. Täytyy olla siihen tyytväinen, vaikka parannettavaa jäi vielä paljon tuloksellisesti.

Olen tänään yhtä kokemusta rikkaampi. ISO kiitos hyvälle E-IT - tiimille Pele,Timppa, Mike, Rane ja Ville

Timo Rukkila... sarja M40 105kg sijoitus ---

Omalta osalta kisat meni ihan täysin penkin alle. Paino pääsi ihan liian alas, oma moka.Energiatasot tippui täysin. Olisi pitänyt ottaa huomioon vastustajan aloituspaino.

 

 

 

7.11.2015 HPV:N penkkipunnerruskisat Kontulassa

Helsingin Poliisi-Voimalijoiden järjestämässä perinteisessä marraskuun penkkikisassa tapahtui Eastside Iron Tribe seurahistorian ensiesiintyminen kisalavalla. Nostoista vastasi Timo ( Leuka ) Rukkila. Kyseessä oli varustepenkkipunnerrus ja sarjana 120kg. Oma ennätys jäi tekemättä, mutta kakkossija ja seuran ensimmäinen mitali oli hyvä saavutus.

 

Timpan mietteitä:
Vähimmäistavoitteen eli tuloksen saavutin. Lämmittely meni hyvin vaikka olikin pientä sähläystä. Jännitin hiukan, olihan kysessä myös E-IT:n ensimmäinen kisa. Ensimmäinen nosto 187.5kg jäi vajaaksi. Asento hajosi, koska käsilleanto ei mennyt nappiin. Toinen nosto 187.5kg asennetta mukaan ja rauta ylös. Kolmanteen nostoon lastattiin oma ennätysrauta 195kg Se oli kuitenkin tänään liikaa. Tanko lähti rinnalta hyvin, mutta nosto katkesi puolessa välissä. Kiitokset huollosta Pelelle ja Marille.

 

Seura kiittää myös Ripaa, joka hoiti kuvaukset. Kiitokset myös HPV:lle. Nyt kohti seuraavaa haastetta; penkin SM-kisoja 2017


-Pele

7.5.2016 HPV:N penkkipunnerruskisat Kontulassa

26.11.2016 HPV:N penkkipunnerruskisat Kontulassa